Tuesday, August 29, 2006



Tässä on ko. kuun 24. päivän kuvaan verrattuna makedonianmännyn (Pinus peuce) varisseita neulasia nurmikolla Espoon Tapiolassa. Seassa oli yksittäisiä rauduskoivun (Betula pendula) lehtiä, mikä ilmensi joidenkin lehtipuiden edelleen varistavan vähän lehtiään, vaikka kuivuuden aiheuttamat vaivat olivat vähentymässä. Näiden neulasten suhteen tässäkin tapauksessa oli kyseessä normaali loppukesän - alkusyksyn neulasten variseminen, joka on tyypillistä männyille. Kuivuuden takia neulasten variseminen oli kuitenkin tämänkin lajin kohdalla parisen viikkoa edellä normaalista aikataulusta. Tällä kohdalla nurmikko oli edelleen ruskea, koska viime päivien sateet eivät päässeet kunnolla tiheän ja ison puun latvuksen läpi. Toisekseen näin runsaasti varrisseet neulaset tukahduttivat jo aluskasvillisuutta. Nurmikoiden kasvu oli alkanut silti jo monin paikoin uudestaan, mutta vain harvoilla paikoilla uutta kasvua oli leikattavaksi asti. Niinpä tällaiset neulasmatot saivat edelleen levätä rauhassa puutarhojen ja puistojen nurmikoilla siellä, missä niitä ei oltu vielä haravoitu pois. Säätilanne: valitse Base Time 29.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


In here there is shed needles of Macedonian Pine (Pinus peuce) on a lawn in the district of Tapiola in Espoo as compared to the photo of the 24th of this month. There were single Silver Birch (Betula pendula) leaves among there, which was showing that some broadleave trees were shedding further a bit their leaves, allthough harms of the drought were getting easier. Regarding these needles there was also in this case a question of a normal late summer - early autumn shedding of needles, which is typical of pines. However due to the drought the shedding of the needles was about two weeks ahead of normal schedule also concerning this species. In this spot the lawn was further brown, because the rains of the recent days weren't able to get properly through the dense and big crown of the tree. Secondly such a big amount of shed needles were allready suffocating the undergrowth. The growth of the lawns had been started again though in many places, but only in few places there was enough new growth for mowing. Therefore these kinds of needle carpets had further a change to rest on the lawns of gardens and parks in there, where they hadn't yet been raked away. Weather condition: choose Base Time 29.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1365,1

Sunday, August 27, 2006



Edellisen päivän ukkoskuuron vaikutuksia oli myös tässä kuvassa kuvattuna aikaisin aamulla. Siinä nähdään veden mukana kuvioittain kasaantuneita metsäkuusen (Picea abies) neulasia. Pitkän kuivuuden aikana niitä oli varissut tälle hiekkakäytävälle vieressä olevista isoista puista. Kuuset varistavat männyistä poiketen vähitellen koko vuoden aikana neulasiaan. Taannoisen kuivuuden takia neulasten variseminen oli tosin nyt heinä - elokuussa melko runsasta ja niiden kertymäaika oli pitkä ilman huuhtovia sateita. Niinpä voimakkaan sateen tultua tällaiset neulaskuviot olivat tavanomaista näyttävämpiä. Tämä on esimerkki siitä, että voimakas sade aiheuttaa itse pinnan syöpymisen lisäksi pinnan päällä olevasta materiaalista hauskoja kuviota. Niitäkin kannattaa tarkastella esteettisenä ilmiönä eikä ollenkaan roskina. Tähän mennessä tulleet sateet olivat saaneet aikaan jo mm. nurmikoiden selvän elpymisen uuteen kasvuun. Puuvartiset kasvit (ne jotka eivät olleet kuolleet tai siirtyneet ennenaikaiseen talvilepoon kuivuuden takia) olivat elpymässä paljon hitaammin, koska vettä ei ehtinyt vielä imeytyä syvällä oleville juurille. Syntynyt sadevaje oli niin suuri, että maalla oli todella paljon imettävää ennen kuin kaikki kasvit pääsisivät käyttämään uutta vettä hyväkseen. Savisilla mailla tämä ilmeni selvimmin, koska karkeammilla maalajeilla (hiekat) vesi imeytyy helpommin syvälle. Säätilanne: valitse Base Time 27.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


Influences of the previous day's thundershower were also present in this picture photographed early in the morning. In there we see needles of Norway Spruce (Picea abies) piled up in shapes with the flowing water. During the long drought they had been shed onto this sandy pavement from the big trees beside this pavement. As opposed to pines the spruces shed their needles cradually during whole year. Due to the earlier drought the shedding was now in July - August rather profuse though and their time of cumulation was long. Therefore as the heavy rain came these kinds of needle shapes were more showy than usually. This is a example of the fact, where in addition to the corroding of the actual surface a heavy rain causes funny shapes of the material on the surface. They also should be observed as an esthetic phenomenon and not at all as rubbish. The rains up to here had allready been caused amongst others a clear recovering of the lawns into a new growth. The woody plants (those, which weren't dead or fallen in winter dormancy ahead of schedule due to the drought) were recovering much slower, because water hadn't had yet the time to absorb into the roots deep in the ground. The formed lack of rain supply was so big, that the soil had really much to absorb before all plants would have a change to take advantage of the new water. This was revealed the clearest on clayish soils, because more coarse soil types (sands) absorb water easier into the deep ground. Weather condition: choose Base Time 27.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1342

Saturday, August 26, 2006



Suomen eteläpuolelle asettunut matalapaine piti tässä vaiheessa yllä yhtäältä tavanomaista lämpimämpää ilmamassaa ja toisaalta ilman kosteuden lisäännyttyä sade- ja ukkoskuuroja esiintyi monin paikoin nyt myös etelärannikolla. Päivälämpötilat olivat edelleen selvästi yli +20 astetta ajoittain runsaasta pilvisyydestä huolimatta. Lisääntynyt kosteus ja kuvauspäiväksi heikentynyt tuuli tiesivät myös yöllä ja aamulla sumua - usvaa. Tuo kuva on otettu Espoon Tapiolassa, jossa ko. iltapäivän aikana tuli lyhyen aikaa voimakasta sadetta ukkoskuurosta. Tämä oli ensimmäinen kerta koko kesänä, kun näin kävi tällä alueella. Alueen aikaisempi poikkeuksellinen kuivuus ilmeni siten hyvin, kun normaalisti vastaavia ja voimakkaampia ukkossateita olisi useita pitkin kesää. Niinpä ukkossateen takia hiekkapintaisilla väylillä nähtiin ensimmäistä kertaa kunnolla koko kesänä vahvoja veden virtauksen aiheuttamia kuvioita, joista kuvassa on yksi esimerkki. Siinä vesi virtasi vain n. tunti ennen kuvan ottoa kuvan alareunasta kohti yläreunaa. Tällaiset veden virtauskuviot ovat hiekkaväylien mielenkiintoinen piirre, joista voi arvioida helposti päättyneiden sateiden voimakkuuksia, kun on oppinut tuntemaan olosuhteita erilaisten sateiden aikana. Virtauskuvioihin sisältyy myös kaunista estetiikkaa. Niinpä niitä kannattaa tarkastella myös siltä kannalta eikä vain tienpidollisesta näkökulmasta, jossa kaikki epätasaisuudet pitäisi heti vain tasoittaa. Liikennettä haittaavat syöpymät ovat asia erikseen; tämä väylä on vain kevyelle liikenteelle, joten kuvassa ilmenevä haitta oli mitätön. Tuo kuvio syntyi siten, että vesi huuhtoi päältä karkeaa uutta pinnoitetta ja sen alta paljastui tiivistä vanhaa pintaa, joka ei vielä syöpynyt sateen voimakkuudesta huolimatta. Tämän pinnan kestävyyteen vaikutti nyt mm. se, että se oli kovettunut taannoisen kuivuuden takia. Säätilanne: valitse Base Time 26.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


A low pressure settled in the southern side of Finland kept in one had the warmer than usual air mass prevailing and on the other hand as the air moisture increased there appeared showers and thunder in many places now also by the southern coast. The afternoon temperatures were further clearly more than +20 C despite occasionally dense cloudyness. Increased moisture and the calmed down winds until the photoshooting day meant also fog - mist during the night and morning. That picture is taken in the district of Tapiola in Espoo, where during this afternoon there came briefly heavy rain from a thundershower. This was the first time this summer, that this happened in this region. The earlier unusual drought was revealed this way finely, as these kinds of and also heavier thundershowers would normally appear in several numbers during all summer. Therefore due to the thundershower we saw on sand paved paths strong water made shapes for the first time properly during this summer. In the picture there is one example of that. In there the water flowed only about an hour before the photoshoot from the bottom of the picture towards the upper edge. These kinds of waterflow born shapes are an interesting feature of the sand paved paths, from which one can estimate easily strengths of ended rains, when one have learned to know circumstances during different types of rain. There are also beautiful esthetic values including in the waterflow shapes. Therefore they should be observed also from that perspective and not only from a road maintenance view, where all uneven spots should immediately just be smoothed). The corroded spots harming traffic are a different story; this path is only for the pedestrians, so the harm appearing in the picture was insignificant. That shape was formed in the way, where the water washed the new and coarse pavement away from the top and underneath from that there was revealed tight and old surface, which wasn't yet corroded despite the strenght of the rain. To the durability of the surface was influencing now for example the fact, where it had been hardened due to the earlier drought. Weather condition: choose Base Time 26.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1329,7

Thursday, August 24, 2006



Tavanomaista lämpimämpi sää jatkui edelleen koko ajan edellisen kuvan jälkeen. Päivälämpötilat olivat ajoittain lähellä +25 astetta ja yölämpötilat +10 ja +15 asteen välillä. Etelärannikolla oli joinakin öinä paikoin jopa yli +15 astetta alimmillaan Suomenlahden lämmittävän vaikutuksen takia. Aikaisempi ennätyskuivuus alkoi viimein hellittää vähitellen edellisen tilanteen jälkeen yleistyneiden kuurosateiden ansiosta. Lämmennyt meri ei kuitenkaan estänyt kokonaan iltapäivien merituulta, jonka takia etelärannikolla oli edelleen sisämaata vähemmän iltapäiväkuuroja. Toisaalta paikallisten ukkosten takia maaperä kastui joillakin alueilla jo useita senttejä syvälle. Pimenevien öiden aikana kastetta muodostui aikaisempaa enemmän ja toisaalta aurinko ei haihduttanut kosteutta enää kesä - heinäkuun tapaan. Kuiva maa imi uuden kosteuden kuitenkin niin ahnaasti, että pohjaveteen ja muihin vesistöihin sateilla oli vasta vähän vaikutusta; joet ja ojat alkoivat täyttyä nopeimmin. Niinpä näiden vesien pinnat pysyivät paljon normaalia alempina; paikoin n. 1 metrin luokkaa. Tuo kuva on otettu Espoon Tapiolassa. Siinä nähdään varisseita metsämännyn (Pinus sylvestris) neulasia nurmikolla. Monet mäntylajit varistavat tyypillisesti 3 - 5 vuotta vanhoja neulasiaan kesän lopulla - alku syksyllä. Yleensä yksi kokonainen vuosikerta (Etelä-Suomessa kolmas vuosikerta) varisee kerralla parissa - kolmessa viikossa. Tämä mäntyjen piirre on tavallaan syksyn ensimmäinen ruskatapahtuma, kun lehtipuut ovat silloin vielä käytännössä kokonaan kesäasussa. Tämän kesän ennätyskuivuus etelärannikolla varhaisti tätä mäntyjen ruskaa parilla viikolla kosteillakin kasvupaikoilla. Siihen vaikutti myös yli kaksi viikkoa aikataulustaan edellä ollut kasvukausi. Niinpä kuvan neulaset alkoivat varista jo elokuun alkupuolella, kun sen pitäisi tapahtua normaalisti elo - syyskuun vaihteen tienoilla. Kuvan ottamisen hetkellä puussa oli kuitenkin vielä runsaasti neulasia varisematta. Säätilanne: valitse Base Time 24.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


The warmer than usual weather continued further all the time since the previous picture. The afternoon temperatures were occasionally near +25 C and the night temperatures between +10 and +15 C. By the southern coast there was locally even more than +15 C at the lowest at night due to the warming influence of The Gulf Of Finland. The earlier record breaking drought started finally to ease cradually as showers were increased after the previous situation. However the warmed up sea didn't prevent completely the sea breeze of afternoons to appear, from which reason there were further less afternoon showers by the southern coast than in inland areas. On the other hand due to local thunderstorms the soil was wetted locally for several centimetres deep in some areas. During the darkening nights there formed dew more profusely than before and on the other hand the sun didn't cause evaporation of water anymore in the same way as during June - July. However the dry soil absorbed the new moisture so hungrily, that the rains had yet only little influence to the ground water and other water areas; the rivers and ditches started to fill up the most rapidly. Therefore levels of these waters remained a lot under a normal level; locally about 1 meter. That picture is taken in the district of Tapiola in Espoo. In there we see shed needles of Scots Pine (Pinus sylvestris) on a lawn. Many pine species shed their 3 to 5 year old needles at the end of summer - early autumn. Usually one whole annual volume (in southern Finland the third annual volume) will shed at once during two to three weeks. This feature of the pines is therefore in a way the first autumn / fall colours, as the broadleave trees are then yet in full summer stage in practise. This summer's record breaking drought by the southern coast made these fall colours of the pines to appear about two weeks ahead of schedule also in moist localitys. There was an effect on that also due to the growing season being more than two weeks ahead of schedule. Therefore the needles in the picture started to shed allready during early August, when that should happen normally at the turn of August and September. However there were yet plenty of needles on the tree to be shed at the moment of the photoshoot. Weather condition: choose Base Time 24.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1303,3

Wednesday, August 16, 2006



Tässä on yksi kuva lisää satunnaisiin eläinkuviini tässä blogissa. Kuvassa on erään ystäväpariskuntani koira Ringo kolme päivää yli kaksi kuukautta vanhana. Se on Parsonrussellinterrieri. Kuva näyttää yhtäältä yksinkertaisesti kaunista harmoniaa koiran ja nurmikon pinnan välillä ja toisaalta siinä nähdään, kuinka kuivuus jatkui edelleen ankarana vähän lisääntyneestä kosteudesta huolimatta. Tämä nurmikko oli niin pahoin kuivuuden kärventämä, että edellisen päivän sateilla ei ollut vielä ollenkaan elvyttävää vaikutusta. Kuivuuden takia tällaiset lemmikkieläimetkin säästyivät edelleen melko puhtaina (verrattuna märkään ja siten likaiseen) ulkoiluistaan pölyä ja joitakin irtokorsia lukuun ottamatta. Kuva on otettu edellisen kuvan jälkeen saman päivän iltana Helsingissä meren rannan lähellä Eirassa. Kuvaustilanteessa aurinko oli vielä taivaanrannan yläpuolella, mutta lounaassa - lännessä lähestynyt ukkoskuuroalue peitti jo pilvisyydellään auringon. Sadetta ei tälle alueelle kuitenkaan tullut vielä ennen puoltayötä. Säätilanne: valitse Base Time 16.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

In here there is one picture more into random animal pictures in this blog. In the picture there is one of my friend couple's dog Ringo as 3 days over two months old. He is a Parson Russell Terrier. The picture shows in one hand simply a beautiful harmony between the dog and the surface of the lawn and on the other hand we see, how the drought continued further in a severe way despite a little increased moisture. This lawn was so badly scorched by the drought, that the rains of the previous day didn't have yet a riviving effect at all. Due to the drought these kinds of pets as well got away rather clean (as compared to wet and therefore dirty) with their outgoings not counted for dust and some loose straws. The photo is taken after the previous photo in the same day's evening in Helsinki near the shore of the sea in the district of Eira. In the moment of the photoshoot the sun was yet over the horizon, but a thundershower area approaching in the southwest - west was allready covering the sun with its cloudyness. However there didn't come rain yet into this area before the midnight. Weather condition: choose Base Time 16.8.2006.
Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.


Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1190,7



Etelä-Suomi kuului edelleen lämpimään ilmamassaan ja päivälämötila oli +23,3 astetta. Yöllä oli +9,7 astetta, koska sää oli tyyntä ja ajoittain melko selkeää; sisämaassa kehittyi paikoin usvaa - sumua etelärannikkoa paremmin kastuneiden maiden takia (mm. edellisen päivän sateet). Lähellä lounaassa ollut laajan matalapaineen osakeskus piti sadekuuroja ja paikallisia ukkosia yllä. Niinpä päivä oli ajoittain runsaspilvinen, mutta sadetta ei juuri sattunut yllä olevien kuvien alueille. Edellisen päivän sade ei vielä vaikuttanut kunnolla ruohovartistenkaan kasvien vointiin, mutta tässä alemmassa kuvassa nähdään tuon nurmikon alkaneen jo toipua, kun vihreää kasvua näkyi aavistuksen enemmän kuin parisen päivää sitten. Kuva on otettu Espoon Tapiolassa. Tämä nurmikon osa on pelikenttää, jonka takia sitä tallotaan paljon. Tallomisen seurauksena kohdalla kasvaa runsaasti piharatamoa (Plantago major), joka on sopeutunut kasvamaan tällaisilla nurmikon kohdilla. Kuivuuden takia nurmikkoa ei oltu leikattu sitten kesäkuun lopun, joten piharatamoiden kukintovarret pääsivät kehittymään rauhassa loppuun asti ja kuivuutta melko hyvin sietävinä ne eivät kärsineet yhtä paljon kuin heinät. Niinpä kuvassa oli kokonainen armeija ruskeana sojottavia piharatamoiden hedelmävarsia. Tästä oli esimerkki myös aikaisemmin heinäkuussa aurinkoisessa tilanteessa. Säätilanne: valitse Base Time 16.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Southern Finland belonged further in a warm air mass and the afternoon temperature was +23,3 C. At night there was +9,7 C, because the weather was calm and occasionally rather clear; in inland areas there formed locally mist - fog due to better wetted soils than by the southern coast (the rains of the previous day amongst others). A subcenter of a wide low pressure near in the southwest kept the showers and local thunder appearing. Therefore the day was occasionally filled with clouds, but there hardly didn't come rain into the areas of the two pictures above. The rain of the previous day didn't have yet a proper effect to even herbacious plants, but in this lower picture we see that the lawn started its recovering, as there was a hint of green growth more than couple of days ago. The picture is taken in the district of Tapiola in Espoo. This part of the lawn is a playing field, which causes it to be stamped a lot. As caused by the stamping there on the spot grows a lot of Common Plantains (
Plantago major), which are used to grow on these kinds of spots of lawn. Due to the drought the lawn hadn't been mowed since late June, so the flowerheads of Common Plantains had a change to develop to the end in piece and as they can withstand drougth rather well they weren't harmed as much as the hays. Therefore there was stouting a whole army of brown fruitingheads of Common Plantains in the picture. There was an example of this also earlier in July in the sunny situation. Weather condition: choose Base Time 16.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.


Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1190,7

Tuesday, August 15, 2006



Etelä-Suomeen saatiin kuvauspäivänä vihdoin sadetta, mutta kesälle tyypilliseen tapaan sade oli kuurottaista ja niiden paikalliset vaihtelut olivat siten melko suuria. Sateet johtuivat siitä, kun Tanskan tienoille voimistui edellisenä päivänä matalapaine ja sen rintamasysteemi liikkui kuvauspäivänä eteläisen Suomen yli pohjoiseen. Samalla sää hieman viileni, mutta pysyi edelleen tavanomaista lämpimämpänä; kuvauspäivänä päivälämpötila oli +21,0 astetta runsaasta pilvisyydestä huolimatta. Tämä kuva on otettu Espoon Tapiolassa vähän sen jälkeen, kun ko. rintamaan liittynyt sade oli lakannut. Puistolan tarkastelupisteellä satoi 3,6 mm ja muutenkaan ko. seudulla ei satanut kovin paljoa. Niinpä ennätyksellisen kuiva maa kastui alueella vain pari - kolme senttiä pinnalta (hiekkamaat kastuivat läpäisevinä jopa yli 5 cm syvälle) ja lähinnä vain ruohovartiset kasvit saivat vähän helpotusta kuivuuteen. Kuvassa nähdään asfaltin pinnalle heinäkuun lopussa ja osittain elokuun puolella varisseita rauduskoivujen (Betula pendula) siemeniä. Ne olivat ennen sadetta melko tasaisena kerroksena (korkeintaan vähän - kohtalaisesti tuulten kasaamia). Päivän sade oli sen verran runsasta, että tuota pintaa pitkin valunut vesi järjesti siemeniä kuvioittain. Asfaltin pinta oli vielä vähän märkä, jonka takia se näytti tummalta. Aikaisempi kuivuus oli vaurioittanut siemeniä sen verran, että niiden kastuminen pelasti nyt vain pienen osan niistä. Kuvassa oli myös näiden koivujen kellastuneita lehtiä kuivuuden varistamina. Säätilanne: valitse Base Time 15.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

There came finally rain into southern Finland during the photoshooting day, but typically for summer the precipitation was showery in nature and therefore their local differences were rather big. The rains were caused by the fact, where a low pressure strengthened around Denmark and its frontal system moved across southern Finland to the north during the photoshooting day. At the same time the weather got a bit cooler, but it remained further warmer than usually; in the photoshooting day the afternoon temperature was +21,0 C despite the plentyfull cloudyness. This picture is taken in the district of Tapiola in Espoo a bit after the rain of the mentioned front had been ended. There rained 3,6 millimetres at the observation post of Puistola and otherwise as well there didn't rain much in this region. Therefore the record breakingly dry soil was wetted only couple of centimetres on the surface in the region (sandy soils were wetted even more than 5 centimetres deep as they are more penetrating) and mainly just herbacious plants got a little relief to the drought. In the picture we see Silver Birch (
Betula pendula) seeds shed during late July and partly in August onto an asphalt. They were settled before the rain as a rather even layer (a little - moderately drifted by winds at the most). The rain of the day was profuse in such a way, that the water flowed along that surface assembled the seeds in shapes. The surface of the asphalt was yet a little wet, which resulted it to look dark. The earlier drought had been damaged the seeds in such a way, that their wetting saved now only a small number of them. There were also yellow leaves of these birches in the picture as shed by the drought. Weather condition: choose Base Time 15.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.


Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1178,4

Sunday, August 13, 2006



Tässä puistolehmuksen keskenkasvuiset hedelmät olivat pudonneet kivetyn väylän päälle. Hämeenlinnassa on runsaasti tällaisia vanhoja kiveyksiä. Edelliseen kuvaan verrattuna nämä kevyet lenninsiivelliset hedelmät olivat kasautuneet tässä tuulen mukana. Edellisessä kuvassa kasautumista ehkäisivät nurmikon korret, joihin hedelmät jäivät kiinni. Normaalisti puistolehmuksen hedelmät pysyisivät puussa kiinni jopa pitkälle talveen niiden kypsyttyä. Nyt ensimmäistä kertaa historiassa käytännössä lähes kaikkien eteläisen Suomen lehmusten hedelmät jäivät kuivuuden takia valmistumatta näin laajassa mitassa. Etelärannikolla näiden hedelmien varisemista tapahtui monin paikoin pari viikkoa aikaisemmin pidemmälle ehtineen kuivuuden takia. Molemmilla alueilla variseminen tapahtui vähitellen n. kahden viikon aikana. Mikään muu puulaji ei varistanut keskenkasvuisia hedelmiään näin runsaasti, vaan esim. kotipihlajilla (Sorbus aucuparia) marjat osittain vain kuivuivat puihin "rusinoiksi". Säätilanne: valitse Base Time 13.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


In here the immature fruits of Common Linden had been shed on a stone paved path. In Hämeenlinna there is a lot of these kinds of old pavements. As compared to the previous picture here the light fly winged fruits had been drifted along with winds. In the previous picture the drifting was prevented by the lawn's straws, where the fruits remained entact. Normally the fruits of Common Linden would remain on trees even far into winter as they are ripened. Now for the first time in history allmost all fruits of lindens in southern Finland remained unfinished in this large scale due to the drought. By the southern coast shedding of these fruits happened couple of weeks earlier in many places due to the drought being progressed further. In both regions the shedding happened cradually during about two weeks. No other tree species didn't shed their immature fruits in such large numbers, but for example Rowan / European Mountain Ash (Sorbus aucuparia) just dried its berries partly on trees into "raisins". Weather condition: choose Base Time 13.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1149,7


Hämeenlinnan kuivuus näkyi myös tässä yllä olevassa kuvaparissa nähtävällä tavalla, jossa maahan oli varissut puistolehmuksien (Tilia x vulgaris) hedelmiä. Lehdet olivat edelleen puissa melkein kokonaan, koska kuivuuden vaivat alkavat ilmetä kasveilla tyypillisesti siten, että puut ja pensaat varistavat ensin keskenkasvuiset hedelmänsä. Näin ne säätelevät energian kulutustaan olosuhteiden hitaasti heikentyessä. Puistolehmus on Suomen kaupungeissa kaikkein yleisin katupuu ja tässä on myös kyseessä kadun vieressä oleva nurmikkokaistale, jossa ko. vanhahkot puut ovat. Säätilanne: valitse Base Time 13.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


The drought of Hämeenlinna was appearing also in the way of this pair of photos above, where there had been shed fruits of Common Linden / Hybrid Lime (Tilia x vulgaris) onto the ground. Leaves were yet allmost completely on the trees, because typically troubles of drought start to appear to plants in the way, where trees and shrubs will shed firstly their immature fruits. In this way they control their consumption of energy as circumstances get slowly worse. Common Linden is the most common street tree in towns and cities of Finland and here as well is the case, where there is a stripe of lawn beside a street with these oldish trees. Weather condition: choose Base Time 13.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1149,7


Samanlainen sää ja kuivuus jatkuivat edelleen eteläisessä Suomessa. Pilvisyys oli melkein koko ajan vähäistä ja päivälämpötilat olivat n. +25 astetta ja yölämpötilat n. +10 astetta; rannikolla paikoin n. +15 astetta. Tässä vaiheessa etelärannikon kuivuus oli kehittynyt kaikkien aikojen pahimmaksi, koska sadetta ei ollut tullut kunnolla - juuri ollenkaan sitten toukokuun etenkin rannikon länsiosissa. Tämä yllä oleva kolmen kuvan sarja on kuvattu sisämaassa Hämeenlinnassa, jossa kuivuus oli selvästi vähäisempää sisämaassa kesän aikana esiintyneiden runsaampien kuurosateiden takia. Monin paikoin täälläkin oli silti huomattavan kuivaa tässä vaiheessa, jota tämä kuvasarja kuvastaa. Tässä alimmassa kuvassa nähdään eräs versio kuivuuden tukahduttamasta kasvusta nurmikoilla. Ko. kohta on varjoinen (mm. kadun silta varjostaa kohtaa) ja se sijaitsee kävelytien vieressä, joten kohtaa tallataan usein. Näistä johtuen olosuhteet ilmenivät näin; kohdan piharatamoiden (Plantago major) kasvu heikkeni, mutta paahteettomuuden takia vain jonkin verran. Nuutuminen kuitenkin altisti kasvit hometaudeille (lehdissä oleva harmaa vaha), joita esiintyi tässä vaiheessa tällaisilla paikoilla poikkeuksellisen paljon koko eteläisessä Suomessa. Ne heikensivät kasvien kasvua entisestään. Homeet eivät siis vaadi välttämättä kosteaa kesää kasvaakseen. Säätilanne: valitse Base Time 13.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


The same kind of weather and drought continued in southern Finland. The cloudyness was allmost all the time minor and the afternoon temperatures were about +25 C and the night temperatures about +10 C; locally about +15 C by the coast. At this stage the drought of the southern coast had been evolved into the worst of all time, because there haven't been rain properly - hardly at all since May especially in the western parts of the coast. This series of three pictures above is taken in inland in Hämeenlinna, where there was much less drought due to more plentyfull showers in the inland areas during the summer. However in here as well there was significantly dry in many places, which this photo series reflects. In this lowest picture we see one version of the suffocated growth on lawns due to the drought. The spot in question is shadowy (a street bridge is shadowing the spot amongst others) and it is situated beside a pedestrian path, which results the spot being treaded often. Due to these the circumstances appeared in this way; the growth of the spot's Common Plantains (Plantago major) got weaker, but due to the scorchless feature only a little. However the withering predisposed the plants to mold diseases (the grey wax on the leaves), which were appearing in unusually big amounts at this phase in these kinds of places in whole southern Finland. They weakened the growth of the plants furthermore. So the molds doesn't require necessarily a moist summer for them to grow. Weather condition: choose Base Time 13.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1149,7

Friday, August 11, 2006



Edellisen kuvasarjan jälkeen Etelä-Suomessa vallitsi koko ajan melkein samanlainen sää; pilvisyys oli hyvin vähäistä ja ilmamassa oli helteinen; 5. - 7. päivinä iltapäivän lämpötilat olivat yli +25 astetta ja sitten n. +25 astetta. Heikkojen tuulten ja vähäisen pilvisyyden vuoksi yöt olivat vähän viileitä; n. +10 astetta, mutta lämpimän meren takia etelärannikolla oli paikoin n. +15 asteen minimilämpötiloja. Vallitsevina tuulina olivat itä- ja kaakkoistuulet, koska matalapaineita oli lähinnä Suomen etelä- ja kaakkoispuolilla ja korkeapaineita pohjoisessa ja idässä. Tämä kuva on otettu Helsingissä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja se on otettu poikkeuksellisesti salamavalolla. Kuvassa nähdään orava (Sciurus vulgaris), vihreää nurmikkoa ja kiiltotuhkapensaan (Cotoneaster lucidus) oksia. Tämä puisto oli esimerkki siitä, kuinka nurmikko ja muut kasvit saatiin pysymään kastelulla vihreinä ja pääosin hyvävointisina erittäin pahasta kuivuudesta huolimatta. Kastelu oli jokapäiväistä yli kuukauden ajan. Puisto toimi tämän takia todellisena vihreänä keitaana myös eläimille ja esim. nämä oravatkin viihtyivät alueella. Säätilanne: valitse Base Time 11.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


After the previous photo series there prevailed all the time allmost same kind of weather in southern Finland; the cloudyness was very minor and the air mass was hot; during the 5th to the 7th days the afternoon temperatures were over +25 C and then about +25 C. Due to weak winds and minor clouds the nights were a bit cool; about +10 C, but by the southern coast due to the warm sea there were locally minimum readings of about +15 C. Prevailing winds came from east and southeast, because low pressures were mainly in the southern and southeastern side of Finland and high pressures were in the north and east. This picture is taken in Helsinki in the botanical garden of Kaisaniemi and it's been photographed exceptionally with the flashlight. We see in the picture Eurasian Red Squirrel (Sciurus vulgaris), a green lawn and shoots of Hedge Cotoneaster (Cotoneaster lucidus). This park was a good example of how the lawn and other plants were being kept green and mainly well thriving with a watering despite the very bad drought. The watering was done daily for more than a month. Due to this the park was playing a part of a real green oasis for animals as well and for example also these squirrels were enjoying themselves finely in the area. Weather Condition: choose Base Time 11.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1120,5

Thursday, August 03, 2006



Tälläkin nurmikon kohdalla oli peltoukonnauriin (Erysimum cheiranthoides) kukintaa näyttävänä kasvustona. Edellisen kuvan kohdalla mainitsin kaksi syytä tällaiseen nurmikoiden laikkuisuuteen (vihreät ja kukkivat kohdat kuivuudesta huolimatta). Kolmantena syynä alun alkaen oli tietenkin näiden kohtien kosteammat olosuhteet verrattuna ruskeisiin alueisiin. Kosteus johtui esim. lähteistä maan alla tai maalajin hyvästä vedenpidätyskyvystä ko. kohdalla; savi. Osasyynä oli myös se, että eräät kasvilajit vain kestävät kuivuutta paremmin kuin toiset. Kuvassa nähtävät voikukatkin ovat hyvin kuivuutta kestäviä, mutta edellisen kuvasarjan esimerkin tapaan ne olivat tässäkin hieman kärsineitä; nuutuneisiin lehtiin oli tullut myös homeita, jolloin lehtien sävy oli muuttunut sinertävän harmaaseen suuntaan. Säätilanne: valitse Base Time: 3.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


On this spot of lawn there was also the flowering of Wormseed Wallflower (Erysimum cheiranthoides) as a showy population. In the place of the previous picture i mentioned two reasons for this kind of spottyness of the lawns (green and flowering spots despite the drought). As a third reason there were originally more moist circumstances in these spots than in the brown areas. The moisture was resulted for example by springs in the ground or by a good water holding property of the soil in the spot in question; clay. As a partial reason there was also the fact, that some plant species just withstand drought better than the other species. Dandelions in the picture are also very drought tolerant, but in the way of the example in the previous photos series they were a little suffered here as well; there had been appeared mold on the withered leaves and therefore the colour of the leaves had been turned into a blueish grey direction. Weather condition: choose Base Time 3.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1008,3


Olen maininnut aikaisemmin jo monta kertaa, kuinka kuivuus on tukahduttanut nurmikoiden kasvua huomattavasti ja kokonaankin viimeisen kuukauden aikana. Tässä kuvaparissa on kuitenkin esimerkit siitä, kuinka nurmikasvustoja oli säilynyt paikoin vihreinä ja jopa kukkivina aivan luontaisesti. Tässä kuvassa nähdään keltakukkivana ja kitukasvuisena peltoukonnauriita (Erysimum cheiranthoides). Ne muodostivat poikkeuksellisen näyttävän kasvuston mm. tälle kohdalle. Sille oli syitä ainakin kaksi; ensinnäkin kuivuuden takia muiden tukahtuneiden kasvien kilpailu oli vähäistä ja toisekseen tukahtuneen kasvun takia tätäkään nurmikkoa ei oltu leikattu reiluun kuukauteen, jolloin ko. kasvusto pääsi kehittymään vapaasti. Näin tälle kohdalle pääsi muodostumaan tavallaan kukkiva keto, jollaista ei koskaan ennen ole näin päässyt muodostumaan nurmikoille. Muita kasveja kohdalla olivat esim. siankärsämöt (Achillea millefolium), voikukat (Taraxacum officinale) ja siemenvaiheessa ollut syysmaitiainen (Leontodon autumnalis). Säätilanne: valitse Base Time 3.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


I have mentioned earlier allready for many times, how the drought have suffocated the growth of the lawns significantly and also completely during the last month. However in this pair of photos there are examples of how plant populations on lawns had been remained green and even blooming quite naturally. In this picture we see yellow blooming and stunted Wormseed Wallflowers (Erysimum cheiranthoides). They formed unusually showy population for example on this spot. There were at least two reasons for that; firstly due to the drought the competition of other suffocated plants was minor and secondly due to the suffocated growth this lawn wasn't being mowed for a good month and therefore this population got to evolve freely. In this way there got to form a flowering dry meadow, which hadn't been formed never before in such a way on lawns. Other plants in the spot were for example Common Yarrows (Achillea millefolium), Dandelions (Taraxacum officinale) and Autumn Hawkbit / Fall Dandelion (Leontodon autumnalis) in a seeding phase. Weather condition: choose Base Time 3.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1008,3


Tässä vaiheessa Suomen eteläpuolelle asettui matalapaine ja päivän sää oli runsaspilvinen, mutta sadetta ei juuri tullut etelärannikolle; ainoastaan paikallisia hyvin vähäisiä kuuroja. Ilmamassa oli kuitenkin lämpenemässä ja pilvistä huolimatta ko. päivän ylin lukema oli +22,5 astetta. Yllä on kolmen kuvan sarja kuvattuna ko. päivänä Espoon Tapiolassa. Kuvat on asetettu edellisen kuvasarjan tapaan järjestykseen taiteellisten seikkojen mukaan, mutta aikaskaala pitää paikkansa. Siinä on esillä lisää nurmikoiden tilanteita yhä vallinneessa pahassa kuivuudessa. Tässä alimmassa kuvassa ruskeaksi kuivuneella nurmikolla oli varisseita rauduskoivun (Betula pendula) lehtiä. Ne olivat varisseet juuri kuivuuden takia keski-ikäisistä puista. Tämä paikka oli kuitenkin sen verran alava ja savinen, että suurin osa lehdistä oli edelleen vihreinä puissa. Noiden lehtien erot ulkonäössä paljastivat varisemista tapahtuneen jo parin - kolmen viikon ajan; ruskeat varisivat ensin ja keltaiset aikaisintaan viime vuorokauden sisällä. Säätilanne: valitse Base Time 3.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.


At this stage there settled a low pressure in the southern side of Finland and the day's weather was cloudy in a plentyfull way, but there hardly didn't come any rain by the southern coast; only very minor local showers. However the air mass was warming up and despite the clouds the maximum reading of the day was +22,5 C. There is a three picture series above as photographed in the district of Tapiola in Espoo. The pictures are placed in order according to artistic matters as were the case in the previous photo series, but the time scale holds true. In it there's more situations of lawns during the further prevailed bad drought. In this lowest picture there was shed Silver Birch (Betula pendula) leaves on a lawn dried up brown. They had been shed just due to the drought from middle aged trees. However this place was low and clay filled in such a way, that most of the leaves were yet green on the trees. Those differences in the appearance of the leaves revealed, that the shedding was ongoing for allready two to three weeks; the brown ones were shed the first and the yellow ones in the space of the last day at the earliest. Weather condition: choose Base Time 3.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.

Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 1008,3

Wednesday, August 02, 2006



Suurin osa nurmikoista oli etelärannikolla tässä vaiheessa tämän näköisiä. Näkymät olivat lohduttomia ja tavallaan kuin keväältä heti lumien sulamisen jälkeen ennen uutta kasvua. Käytännössä nurmikoiden monet heinälajit olivat nyt lepotilassa. Ne eivät siis olleet kuolleet kuivuuteen. Heinälajeilla on tämä ominaisuus ja riittävän sateen jälkeen ne heräävät helposti uudestaan kasvuun. Tuossa kuvassa näkyy yksittäisiä vihreitä korsia, mikä osoittaa joidenkin lajien selviävän tosia paremmin mm. juuriston avulla; se ulottuu syvemmälle, se pystyy imemään vettä tiiviistäkin savesta, se pystyy varastoimaan vettä jne. Näin paha kuivuus aiheuttaa kuitenkin parhaimmillekin heinälajeille vaurioita lepotilasta huolimatta. Säätilanne: valitse Base Time 2.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Most of the lawns looked like this at this stage by the southern coast. Views were desolate and in a way like from spring immediately after the snowmelting before the new growth. In practise many hay species were now in dormancy. So they weren't killed by the drought. Hay species have this property and after a sufficient rain they wake up easily into a new growth. In that picture there is seen single green straws, which points out the capability of some species to get over better than the other ones for example by the help of the root system; it reaches deeper ground, it can suck water from even tight clay, it can store water and so on. However this bad drought will cause damage even to the best hay species despite the dormancy. Weather condition: choose Base Time 2.8.2006.
Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.


Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 995,4


Kuivuuden kehittymistä kaikkien aikojen pahimmaksi kuvastaa hyvin tämä kuva. Tässä vaiheessa tällä alueella kesän 1955 kuivuus oli vielä pahempi, mutta koko ajan pahempaan suuntaan oltiin menossa. Kuvassa nähdään ruskeaksi kuivuneella nurmikolla voikukan (Taraxacum officinale) lehtiruusukkeita. Voikukallahan on paksu paalujuuri, johon se voi varastoida mm. vettä. Nyt kuivuus oli vaivannut tätäkin lajia tällä paikalla niin paljon, että juuren vesivarasto oli loppumassa ja niinpä nuo lehdet olivat jo suureksi osaksi kuihtuneet. Kuihtumissävy oli erikoisen mustan ruskea. Säätilanne: valitse Base Time 2.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

This picture reflects finely the drought being progressed into the worst of all time. At this stage in this region the drought of the summer 1955 was yet worse, but conditions were evolving all the time worse. In the picture we see leaf rosettes of Dandelion (
Taraxacum officinale). We know that Dandelion has a thick taproot, where it can store for example water. Now the drought had been harmed also this species so much on this place, that the water storage in the root was ending and therefore those leaves were allready wilted for the most part. The wilting colour was peculiarly blackish brown. Weather condition: choose Base Time 2.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.


Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 995,4



Tässä on toinen versio heinäkuun puolella esittelemästäni haapojen (Populus tremula) juurivesoista. Erikoista tällä paikalla oli kuitenkin lisäksi se, että vesat aiheuttanut puu oli kaadettu jo useita vuosia sitten; juuristo eli siis itsekseen ja se paljastui vasta nyt kuivuuden takia. Muutoin tässäkin oli siis tilanne, jossa nurmikon kasvu oli tukahtunut kokonaan tässä vaiheessa jo yli kuukausi sitten. Sen vuoksi nurmikon leikkaaminen lopetettiin useiksi viikoiksi. Se mahdollisti haavan vesojen kasvun ilman, että ne tulivat leikatuiksi. Nyt tämä ilmiö oli kehittynyt niin pitkälle, että saman vertaista ei historia tunne koko Suomessa. Säätilanne: valitse Base Time 2.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

In here there is a second version of the root sprouts of European Aspens (
Populus tremula) i showed you in July. However peculiar in this place as an addition was the fact, that the tree causing the suckers had been removed allready several years ago; so the root system was living on its own and it was revealed only now due to the drought. Otherwise in here as well there was the situation, where the growth of the lawn had been suffocated completely at this stage allready more than a month ago. Due to that mowing of the lawn was stopped for several weeks. That made possible the growth of European Aspen sprouts without them being cut. Now this phenomenon had been evolved so far, that there aren't same kind of match in the known history in whole Finland. Weather condition: choose Base Time 2.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.


Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 995,4



Heinä- ja elokuun vaihteessa Etelä-Suomessa oli tavanomaisen lämmintä kesäsäätä. Heinäkuun kaksi viimeistä päivää olivat jopa vähän viileitä lämpötilojen jäätyä päivälläkin vähän alle +20 asteen. Sadetta ei kuitenkaan tullut edes tässä vaiheessa, joten kuivuus paheni koko ajan viilenneestä säästä huolimatta. Yllä on neljän kuvan sarja kuvattuna samana päivänä Espoon Tapiolassa. Siinä nähdään päättyneen heinäkuun aikana kehittyneen kuivuuden ja toisaalta ko. kuun lämpimyyden vaikutuksia. Tässä alimmassa kuvassa kuvasin Tapiolan keskustassa olevan koristevesialtaan vettä. Sateettomuus oli verottanut myös tämän altaan vettä, jonka vuoksi altaan pohja tuli paremmin näkyviin. Niinpä kuvassa nähdään hyvin altaan pohjalle kasvanutta levää. Levien kasvu oli heinäkuun aikana erittäin hyvää lämpimien säiden takia ja nyt veden alennuttua myös valoa oli erinomaisesti saatavilla. Veden pinnalla oli kelluvia koivujen (Betula sp.) siemeniä, joita esiintyi paikoin massoittain heinäkuun puolivälin jälkeen. Tällaiset pinnan epäpuhtaudet toisaalta vähensivät pohjalle tulevaa valoa. Esim. ravinteisissa järvissä sinilevät esiintyivät heinäkuun aikana pinnan paikoin kokonaan peittävinä massoina. Säätilanne: valitse Base Time 2.8.2006. Wetter3 A. Wetter3 B.

At the turn of July and August there was typically warm summer weather in southern Finland. The two last days of July were even a bit cool, as the temperatures remained even at noon a little under +20 C. However there didn't come any rain even at this phase, so the drought got worse all the time despite the cooled weather. Above there is a four picture series photographed during the same day in the district of Tapiola in Espoo. In there we see influences of the drought progressed during July and on the other hand influences of the warmth during that month. In this lowest picture i photographed the water of an ornamental pool in the center of Tapiola. The rainless weather had been decreased the water of this pool as well and due to that the bottom got to be more visible. Therefore we see in the picture finely the algae grown on the bottom of the pool. The growth of the algae was very good during July due to the warm periods of weather and now as the water level got down there was also light available in an excellent way. There was floating Birch (Betula sp.) seeds on the surface of the water. They appeared locally in masses after mid July. On the other hand these kinds of unpuritys of the surface decreased the light reaching the bottom. For example in fertile lakes the blue-green algae appeared as masses covering locally the surface completely. Weather condition: choose Base Time 2.8.2008.
Wetter3 A. Wetter3 B.

Helsingin Puistolan säätilasto elokuussa 2006 - Weather chart of Puistola, Helsinki in August 2006.


Flickr 1 Flickr 2

Tehoisa lämpösumma - The Effective Temperature Sum: 995,4